Päiväkirjamerkintöjä 2020
01.01. Vuosikymmen vaihtui.
12.01. Näin tänään auringon ensimmäistä kertaa aikoihin. Se ei ole pitkään aikaan noussut horisontin ylle, mutta tänään se kävi siellä.
14.01. Ajattelin, että nyt on kyllä ollut niin rankka viikko, että olen ansainnut viinin viikonlopulle. Sitten tajusin, että on vasta tiistai.
12.02. Katri Ylanderin levy Katri Ylander. Niin kaikki vaan lopulta romahti.
01.03. Lähdettiin Iinan kanssa Rovakadulle katsomaan Torista löytynyttä sinistä pöytää mulle taiteilupöydäksi. Sitä myi aivan valtavan sympaattinen Jaska sellaisessa vanhassa hienossa kerrostalossa.
Jo pöydän kuvaus oli hilpeä: ”Tämä nätti Välimeren tyylinen vanha puupöytä piristää ihanasti asuntoa, työtilaa, studiota, mökkiä tai terassia talvisen pimeyden ja kylmyyden keskellä. Ajatukset suorastaan lentävät jonnekin lämpimään, jossa voi istuskella ulkona kaiket päivät, ihailla aurinkoa ja merta, nautiskella sangriaa ja paellaa ja elellä huoletonna. Sen tämä pöytä saa aikaan. Kuka sellaista voisi vastustaa…?”
Kun aiemmin selitin Jaskalle lyhyesti, miksi olin perunut pari sovittua katsomisaikaa, sain vastaukseksi: ”Sitähän tämä elämä on. Odottamattomia käänteitä. Muutos on ainoa varma. Ei haittaa, jos et ehdi. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin jokin pöytä. Varmasti sinulla juuri nyt ainakin.” ja ”Oma rauha on myös niitä asioita, joiden arvon ja merkityksen tajuaa vasta, kun sen menettää.”
Jaska oli niin hauska tyyppi. Höpötti ties mitä ja hänellä oli myynnissä jos jonkinmoista vanhaa esineistöä ja huonekalua. Hän myös pyysi minulta paria tilaustyötä. Selasimme Jaskan tädin vanhoja filmikuvia ja tutkimme hänen edesmenneen kirjakauppiasveljensä kirjoja taskulampun valossa.
Rovakadulta suuntasimme ostamaan evästä ja odottelemaan asuntonäyttöä joenrantaan. Oli kaunis, aurinkoinen talvipäivä. Kivikadun yksiö vaikutti liian täydelliseltä ollakseen totta.
03.03. Inspiraatio elämään, mutta oleminen yhtä ajelehtimista.
13.03. Maailma on sekaisin. Eilen koronan takia alettiin yhtäkkiä rajoittaa aivan kaikkea. Lapin uutisissakin todettiin surullisen suloinen lause: ”kaikki kaupungin järjestämät juhlat on peruttu.” Jotenkin juuri tuo lause iski sydämeen.
Kouluja suljetaan, luentoja perutaan, kaikki keikat, tapahtumat, kokoontumiset, näyttelyavajaiset, opiskelijatapahtumat: peruttu. Vanhempieni piti tulla ensi viikolla tänne, mutta sekään ei siis onnistu.
16.03. Mentiin Susannan kanssa taas Cafe Kotiin. Muutto lähestyy. Kahvilassa istuskellessa alkoi valjeta, että nyt todella kielletään kaikki. Poliisi valvoo, ettei kokoonnuta yli 10 ihmisen porukalla. Kaikkien ulkomailla olevien suomalaisten on palattava Suomeen ja rajat menee kiinni. Alkoi ahdistaa ja puristaa rintaa aivan älyttömästi. Kaikki, minkä avulla olen selvinnyt meneillään olevasta elämäntilanteesta, kielletään. Kahvilassa istuessa tajusin, ettei sielläkään saisi olla.
17.03. Käytiin pitämässä taukohuoneelle jäähyväiset, kun yliopisto kerran suljetaan. Syötiin siellä pitsaa, juotiin kahvia ja soittelin kitaraa.
21.03. Tänään on ollut käsittämättömän aikaansaamaton ja ahdistunut olo. Tuntuu niin absurdilta koko tilanne. Nyt ei suositella edes kaupassa käymistä ja tulisi tehdä kerralla viikon ruokaostokset.
27.03. Muuttopäivä! Uusimaa eristetään nyt ainakin kolmeksi viikoksi muusta Suomesta, ihan hullua tämä. En pysty oikein seuraamaan liikaa uutisia, kun ahdistaa.
Mun ystävistä oli kyllä ihan korvaamattoman suuri apu muutossa, en olisi ilman heitä selvinnyt, kun koronan takia mun vanhemmat eivät päässeet apuun Tampereelta. Ihana Jaska, jolta ostin pöydän, toi pöytää toimittaessaan mulle skumppapullon. Syötiin pahvilaatikoiden keskellä pimeässä Heseä ja illalla juotiin muuttoskumpat. Oi tätä elämää.
28.03. Päivä yksi uudessa kodissa. Tuntuu niin hyvältä ja vapaalta.
29.03. Tänään leikittiin karanteeniperheeni eli ystävieni kanssa Half Moon Night Clubia. Vietettiin ilta Veitikantien tyhjässä olohuoneessa. Henkkarit piti näyttää Sosolle ja saimme leimat. Keittiön taso toimi baaritiskinä, Emma ja Soso baarimikkoina taiteilivat drinkkejä. Olohuoneesta avautui täydellinen tanssilattia ja koristeltiinkin asunto ties millä serpentiineillä ja nauhoilla. Oli niin ihana päästä tanssimaan ja juhlimaan. Meillä soi Half Moonille typpillinen musiikki ja nostalgiset bilebiisit. Kello on nyt 03:14 ja syön nuudeleita Marimekko-mukista. Mulla ei ole kulhoja.
30.03. Lähdin yllättäen pikku retkelle Ounasvaaran näköalapaikalle. Oli jo myöhä ilta, aivan pimeää ja akku vähissä, joten löytäminen oli haastavaa.
Rämmin kauan lumisessa pimeässä metsässä, jota kuu aika ajoin valaisi puiden lomasta. Eksyin useamman kerran, eikä ollut taskulamppua. Yhtäkkiä pimeässä näkyi hämyinen punertava valo ja aloin kuulla etäisesti puheensorinaa. Löysin laavulle, siellä kaksi englantia puhuvaa retkeilijää nauttivat tähtitaivaasta nuotion lämmössä.
Kiipesin näkötorniin ja katselin hetken kaupunginvaloja, jotka loistivat joen toisella puolen. Kuulin iloisen naisäänen kiljahtavan: ”What is going on! Look!” Taivaanrannassa tanssahteli vihreitä revontulinauhoja. Pari kiipesi myös torniin katselemaan näkymää.
Oli taianomainen tunnelma, kun ensin vaeltelin yksin ikuisuuden pimeässä hiljaisessa metsässä, ja yhtäkkiä metsän siimeksessä rätisi ja poksui nuotio, kun joku muukin oli päätynyt yölliselle retkelle. Vihreät reposet kaareilivat ja yhdistyivät, välillä hälvenivät ja sitten taas palasivat. Istahdin myös katselemaan laavulla tulta ja menin pienelle aukiolle lumihankeen makoilemaan ja katsomaan tähtiä. Siihen olisi voinut vaikka nukahtaa. Kotimatkalla äänitin viimeisillä puhelimen akuilla muistiinpanon: ”Kipinöitä, aamuöitä…”